KESKUSTAN PUUTALOT

Näiden kahden puutalon rakentamis- ja hylkäämisajankohta ei ole tiedossa, mutta ne lienevät olleen hylättynä jo useamman vuoden.
Tämä kohde on ensimmäisiä kohteita, jotka Kajaanin kaupunkieksploraatio löysi itse. Tämä melko lähellä jo purettua taidetaloa sijaitseva paikka löytyi alkuvuodesta 2007, tosin silloin oli epävarmaa onko tämä vielä käytössä. Viereisellä tontilla sijaitseva hylätyn näköinen mutta kuitenkin käytössä oleva rakennus aiheutti vielä lisää sekavuutta. Asiaa pohdittiin kevään ja kesän aikana, ja lopulta elokuun loppupuolella toinen jäsenemme uskaltautui tutkimaan taloja. Keskustan alueella oli päiväsaikaan melkoinen nähdyksi tulemisen riski, ja sitä vielä lisäsi lähistölle ilmestynyt siltatyömaa jossa oli työmiehiä töissä. No alueelle onnistuttiin kuitenkin pääsemään, mutta sielläpä olikin tiheä pusikko jossa oli ainakin osittain tosi hankala kulkea. Tältä reissulta tuli uutta tietoa sen verran, että talot olivat lukossa, lähitaloista näki hyvin autiotalojen pihaan ja että autiotalot olivat olleet ennen ilmeisesti asumiskäytössä, ainakin mitä ovissa olleista postiluukuista saattoi päätellä. Kuvia tältä eksploraatiolta ei ole, koska ei ollut kamera mukana eikä silloin vielä ollut kamerapuhelinta.
Toinen vierailu tapahtui paremmalla ajalla lokakuussa -07, kameran kanssa. Silloin todettiin pääosin samat asiat kuin aikaisemminkin; talot olivat edelleenkin lukossa eikä sisälle päässyt. Alueen hankalakulkuisuuden takia kuvia ei tullut otettua kovinkaan paljoa.
Täytyy seurailla talojen tilannetta, aukeaako sisäänkäynti joskus vai puretaanko talot, kuten kävi melkeinpä vieressä olleelle Taidetalolle.
31.3.2007 ohikulkumatkalla otettu kuva taloista, tähän aikaan oli vielä paljon epävarmuutta tähän paikkaan liittyen ja Kajaanin kaupunkieksploraatio alkutekijöissään...
Lokakuussa alueella näytti tältä, vähän epäselkeä kuva kun pusikon läpi piti ottaa.
Toinen talo, kuusien takana näkyy talojen huussi.
Sähkökytkentöjä.
Kuvassa tieltä päin katsottuna vasemmalla sijaitseva talo oli ehkä vähän pienempi verrattuna toiseen taloon.
Kolme postiluukulla varustettua, lukittua ovea.
Näkymä talojen lattian alle kivijalassa olleesta kolosta.
Etusivulle